HC-matka Somerolle 2001

Timo Hyvönen

,

Olen harrastanut purjelentoa vuodesta 1981, jolloin lensin kurssin Rautavaaralla. Muutaman kesän jatkoin lentelyä Kuhmossa vintturista ja jonkun kerran Rautavaarallakin, mutta armeija-opiskelu-rahapula veivät lupakirjan vanhaksi ja luulin jo lopettaneeni. Duunikaveri Jykke kuitenkin houkutteli lentämään ja pari vuotta sitten sain aikaiseksi lupakirjan uusimisen 1999.

Viime kesän jalkaleikkaus/remonttikiireiden jälkeen sain tänä kesänä jo aikaiseksi LS4-tyypitkin. Ensimmäiset matkalennot kuitenkin lennätellään Junnulla joka on ihan hyvä juttu - ei tule liian hyvä olo heti alkuun.

No, tänä aamuna sitten päädyin kentälle aamulla jo ennen yhdeksää. Olin sopinut opettajan kanssa briiffistä ja maastolaskuharjoituksesta - hän kun oli lähdössä matkalennolle. Hyvän briiffin jälkeen täräytin Junnun Nummelan 27-peltoon soveltuvasti ja jäin odottamaan keliä.

Reilu tunti matkamiehen lähdön jälkeen pilvipullistelu käski taivaalle. Tietenkin kaikille matkalentäjille tämä tarve tuli samaan aikaan ja tottahan nyt LS-lentäjät lähtevät ensin 300 kilsan keikoilleen - minullahan oli vain Somero tähtäimessä. Se ja sama, taivas näytti siltä että kaikille riittää keliä ja pitkään.

12.38 pääsin sitten starttaamaan. Hinausravistelu kertoi jo, että tulossa oli matkalennoksi harvinaisen helppo kokemus. Irroitinkin siitä nostoon jo ennen hinauslipun sallimaa maksimikorkeutta - mikä rohkeus! Samalla petailin HC-nousua.

Metrin-kahden - välillä jopa kolmen - lilluttelu hinasi Junnun aika nopeasti yli kilometrin. Nosto hajoili ja heikkeni joten päätin lähteä kohti maaseutua, eihän tähän nyt koko päivää ollut varattu. Sääntöjen mukaisesti hilasin aina 800 metristä lisää korkeutta - tosin 800 ei osunut koko matkalla kohdalle kuin pari kertaa - ja matka lähti käyntiin.

Matalakattoisilta alueilta päästyäni kiipesin vähän korkeammalle ja liitelin pidempään. Pieni aukko vähän arastutti ja Peltsin ohje ei-mennä Somerolle suoraan vaan Pusulan tai Kiikalan kautta, opasti oikeaan suuntaan. Kiersin vähän pohjoisesta ja kun korkeutta oli suorastaan ruhtinaallisesti, otin pidemmän liidon (Juniorilla pidemmän, siis) Pusulassa siintävän hiekkakuopan päälle. Tietenkin siellä oli nosto, ihan hyväkin. Keli oli liian hyvä.

Siinä Pusulan kohdalla sitten ihmettelin, miten olin saanut tuhrattua alkumatkaan tunnin ja päätinkin muistaa pysyä matkalentomoodissa. Nousin korkeammalle ja lensin pitkin pilvijonoa oikeastaan suoraan kohti Someroa, jonka haukansilmilläni huomasin jo kaukaa. Kartanlukuun oppi äkkiä eikä harharetkiä tullut. Kaartelin kohteen yllä eestaas napsien kuvia sillasta - toivottavasti kukaan ei huomannut hoipertelua. Onkos joku keksinyt hyvän tavan ottaa kunnon kuvia kaarrossa labiililla koneella saattamatta konetta epämääräisiin lentotiloihin?

Kuvateltuani Suomen tylsintä paikkakuntaa (?) lähdin kotiin päin.

Hups. Onpas siinä iso aukko.

Taivas oli tyhjentynyt käytännössä kokonaan Pusulan suunnalta. Vaikkakin paluumatkalla oli myötätuuli, tuntui tuo aukko ensikertalaiselle hieman uhkarohkealta.

Onneksi Kiikalan suunnalla oli jonkinlaisia huituloita ja koska vaihtelu virkistää, lähdinkin sinne päin. Kiikalan kenttä näkyi jo kaukaa ja matka sinne oli palkitseva: kantavaa/nostavaa varmaan 70% matkasta.

Napsaisin Kiikalastakin parit kuvat. Jännä kenttä, keskellä korpea mutta purjekoneita siellä vaan radan päähän hinattiin. Jatkoin matkaa ja Nummen tienoilla kuulin vintturihinaushuuteluita ja melkein kuin vastauksena laskukierrosilmoituksia. Ilmeisesti se hyvä keli oli vain ylempänä, siellä missä minä lentelin.

Nummi olikin tuttu paikka jo paikallislennoilta ja korkeutta oli niin reilusti, että aloin mietiskellä jatkoa. Viitsisikö pyöriä seuduilla vai jokos sitä kotiin?

No, Lohjan suunnalla valvomattomassa ilmatilassa oli hauskan näköinen kumpiainen aika korkealla. Joskohan siellä olisi mahdollisuuksia vielä ylemmäs, 1800 oli jo käyty mutta sen kerran kun se baro nyt oli mukana....ei. Se hajosi kun pääsin sen alle. Ei kun kotia kohti.

Loppumatkakin oli sen verran kantavaa että jouduin työntämään Nummelan B-alueelle koneen väkisin pintojen alle. Sama juttu A-alueella - kovaa ajaminenhan tosin on ihan hauskaa. Siinä sitten pyöritin hetken kentän ympärillä -- kysäisin vielä, josko LS-nelosia olisi vapaana. Ei niitäkään. Mitäs sitten...

Päätin lähteä kotiin ja lähdin tärväämään korkeudet Lohjan suuntaan syöksyllä. Parhaimmillaan tosin vielä 180 km/h nopeudessa variometri näytti hetken 3m/s ylöspäin, mutta en antanut sen häiritä. Myötätuuliosan jarruttelulla pääsin näppärästi laskuun ja heti kuvien oton jälkeen Junnu häipyi takaisin taivaalle - paluu ei siis mennyt hukkaan!

Keikka kesti 2,5 tuntia, keskinopeus oli siis heikohko. Ihan hauska ensimmäinen matkalento, ehkä hieman helppo. Tulipahan se HC lopulta tehtyä kokonaan :)

Ja nyt saunaan!