20.23
Otin pari videota lentelyistäni. Harvemminhan sitä tulee nähtyä omaa suoritustaan kunnolla jälkikäteen, joten näistä on hyvä katsella kehityskohteita (miten niin virheitä?).
Malmilla - EFHF
Ensimmäinen pätkä on Malmilta. Odotus asematason 2 odotuspaikalla Mike, rullaus luvalla kiitotielle ja jopa melko suora kiihdytys moottorin kierrosta huolimatta. Normaali nousu kiitotieltä 36 ja riittävän pitkälle ennen oikeaa kaartoa kohti Nokkaa. Muistan näköjään jopa sammuttaa sähköisen bensapumpun siinä 500 jalan tienoilla. Laskukierroskuviohan menee sen Jakiksen ja Tattarisuon välisen metsän päällä melujen vaikutuksen minimoimiseksi joten sitä pitkin Nokkaan.
Paluumatkalla Degeristä lentelen moottoritien oikeaa kaistaa etten törmäisi muihin GPS-lentäjiin. Laskeutumisen tsekkilista on lyhyt mutta kattava. Myötätuulikaarto kohti Ylläshallia josta Kehä 1:tä pitkin perusosaa, loppuosakin sujuu aikalailla oikeaa liukukulmaa. Lasku ja loppuliuku sujuvat mukavasti ja loppuvedossa nopeus on aika tarkkaan 65 km/h (sakkausnopeus) kosketuksen kohdalla mutta...se kosketus jää kymmenisen metriä vajaaksi! Olisi pitänyt lillutella vaikka pienellä moottorivedätyksellä perille asti, etteivät lentokoulujen oppilaat saa huonoja vaikutteita!
Purjelentäjällähän jokainen lasku on maaliinlasku ja moottorilento tuo uuden ulottuvuuden - YLÖSVETO on mahdollista ja liukua voi säätää moottorin energialla. Täytyy ilmeisesti harjoitella hieman lisää tarkkuutta, harmittaa. Ei lennonjohtaja tällä kertaa tästä haukkunut, antoipa vielä luvan rullata hallille suoraan kiitotietä pitkin - niin yllättäen, että piti ihan pyytää toistamaan se komento!
Hyvinkäällä - EFHV
Hyvinkäähän on nykyään "kotikenttäni" sillä lennän eniten purjekoneilla ja Grobulaattorillamme, Grob 109B OH-740. Hyvinkää on korpikenttä eli lennonjohtoa ei ole. Tällä kertaa ei ollut lentäjiäkään (paitsi minä).
Lähestyin kenttää Nummelan suunnalta ja olin liittymässä myötätuuleen kiitotielle 22 läheisen tehtaan savun liikkeiden opastamana. Poikkikiitotien kohdalla kuitenkin huomasin tuulipussista (siinä kerhorakennuksen vieressä) pintatuulen heiluvan enemmän toiseen suuntaan, joten tein nopean päätöksen vaihtaa kiitotietä. Käännyin siis myötätuuleen 04.
Kaarroin 04-myötätuuleen poikkikiitotien kohdalta
Kiitotien alkupäässä on talvisin liukkaan kelin harjoittelurata. En halunnut laskeutua lumiselle alueelle vaan tähtäilin auratulle asfaltille ja taas näköjään loppuveto meni ihan mukavasti.
Kiitotiellä mahtui kääntymään hyvin ja rullasin kolmoshallille parkkiin. Halli on yleisesti eniten käytetty, mutta sen edessä on parkkitilaa hyvinkin.
Lähtöä varten rullasin aivan kiitotien päähän, ajoharjoittelualue oli pakkasessa kova ja tasainen. Lievä sivutuuli ei haitannut vaan kone nousi hyvin nopeasti. Vaaputukset HyIK-kuppilatiimakerholle ja kohti Mäntsälää Ridasjärven kautta. Ridasjärvi on pyöreänä hyvä maamerkki kenttää lähestyessä, samoin nuo savuttavat tehtaat.
Muutama oppi lisää taas, täytynee vielä harjoitella muutama vuosi!
21.17
Tuleeko koskaan rumasta ankanpojasta, minusta, kaunis joutsen? Koko syksyn ja alkutalven olen yrittänyt omaksua tietoa kaikkialta tästä kiehtovasta leikistä, mutta varsinainen fyysinen suoritukseni on ollut lähes säälittävä, ilman eloa, ilman vähääkään ymmärrystä. Opettajani on epätoivoisesti yrittänyt, kaverit ovat tukeneet, mutta taival on ollut tuskallisen kivikkoista.
Sunnuntai 17. tammikuuta - hieno etelänpuoleinen tuuli, vintturihinaukset Kallvikin länsipuolella olevalla avoimella lumikentällä. Tuuli on liian kovaa minulle, vielä jumiutunut alkutaipaleelle, noin 12 matalaa lentoa tehneenä ja maakäsittelyssä aivan avutonna. Toiset lentävät, tyydyn seuraamaan sivusta. Tuuli tyyntyy hivenen, päätettiin kokeilla rukkashinausta (ks. esim. http://kauhajokinyt.fi/~eprl/koulutus/koulutus.htm). Kärsivällisesti pidettiin minua kuten kukkasta kämmennellä narun päässä, ensiksi korjasin tuulen suunnanmuutoksia sivusta toiseen nojaamalla ja ohjaimia käyttäen, sitten rohkenin vähän leijailla jalat pikkuisen irti pinnasta, sitten ... huomasin, että taivaan portit, joita olin kolistellut turhaan niin monien kuukausien aikana, avautuivat itsestään - "se meni kaaliini" eikä enää yli hilseen.
Sen jälkeen edistystä alkoi tapahtua, ja viime sunnuntaina, hienona päivänä Karhusaaren edustalla, opettaja oli sitä mieltä, että olin valmiina ensimmäiseen korkeaan lentoon. Kolmannen lennon jälkeen huomasin, että olin liittynyt oikeasti siihen rohkeaan joukkoon, jotka lensivät - niin vaivattoman näköisesti - lähellä meitä samalla lumikentällä.
Tiistai, 9. maaliskuuta, 2010, jälleen Granön jäätiellä. Oli hieno aurinkoinen keli - mannermaan päällä epäilemättä termiikkiäkin - ja sopivan kutsuvaa länsi-luoteista tuulta. Lensin kolme lentoa ja uskoni vain vahvistui - minustakin taitaa tulla varjoliitäjä! Taivaallinen olo, istun ilmassa, kohtaloni omissa käsissä!
Seuraavan kerran kuvia, lupaan.
Sunnuntai 17. tammikuuta - hieno etelänpuoleinen tuuli, vintturihinaukset Kallvikin länsipuolella olevalla avoimella lumikentällä. Tuuli on liian kovaa minulle, vielä jumiutunut alkutaipaleelle, noin 12 matalaa lentoa tehneenä ja maakäsittelyssä aivan avutonna. Toiset lentävät, tyydyn seuraamaan sivusta. Tuuli tyyntyy hivenen, päätettiin kokeilla rukkashinausta (ks. esim. http://kauhajokinyt.fi/~eprl/koulutus/koulutus.htm). Kärsivällisesti pidettiin minua kuten kukkasta kämmennellä narun päässä, ensiksi korjasin tuulen suunnanmuutoksia sivusta toiseen nojaamalla ja ohjaimia käyttäen, sitten rohkenin vähän leijailla jalat pikkuisen irti pinnasta, sitten ... huomasin, että taivaan portit, joita olin kolistellut turhaan niin monien kuukausien aikana, avautuivat itsestään - "se meni kaaliini" eikä enää yli hilseen.
Sen jälkeen edistystä alkoi tapahtua, ja viime sunnuntaina, hienona päivänä Karhusaaren edustalla, opettaja oli sitä mieltä, että olin valmiina ensimmäiseen korkeaan lentoon. Kolmannen lennon jälkeen huomasin, että olin liittynyt oikeasti siihen rohkeaan joukkoon, jotka lensivät - niin vaivattoman näköisesti - lähellä meitä samalla lumikentällä.
Tiistai, 9. maaliskuuta, 2010, jälleen Granön jäätiellä. Oli hieno aurinkoinen keli - mannermaan päällä epäilemättä termiikkiäkin - ja sopivan kutsuvaa länsi-luoteista tuulta. Lensin kolme lentoa ja uskoni vain vahvistui - minustakin taitaa tulla varjoliitäjä! Taivaallinen olo, istun ilmassa, kohtaloni omissa käsissä!
Seuraavan kerran kuvia, lupaan.
9.37
Mopuilun jälkeen ultrakevyistä nousi esille muutama selkeä ero lentämisessä. Suurin osa moottorilentokokemuksestani on Grobilla, joka on vakaa ja tasainen kuin Lincoln Continental. Tässä muutama huomioni ultralennosta.
Moottorin kiertovaikutus nousussa
Ultrakevyt on kevyt lentokone ja moottori on yleensä tehokas. Moottorin kiertovaikutus nousukiidossa on selvästi suurempi kuin raskaammilla lentsikoilla. Jalkaa saa polkea ihan reilusti.
Suuri kohoamisnopeus
Kone nousee kohti korkeuksia hurjaa vauhtia, varsinkin yksin lentäessä. Jos tarkoitus on lentää laskukierrosta, menee Malmilla se 600 jalkaa helposti rikki. Alkunousun jälkeen voikin moottoria säästää pienentämällä tehoja hieman jolloin nousukulmakin pysyy kohtuullisena.
Herkkää, herkkää
Ultran lentäminen ja ohjaaminen on hyvin kevyttä, ohjaimet ovat hyvin herkät. Tulee mieleen parhaat tehopurtsit, ohjaimet osuvat hyvin käsiin ja kone tottelee tosi herkästi. Jalkaa tarvitsee käyttää hyvin vähän ja kone kääntyy ketterästi. Ilmavirtaukset vaikuttavat koneeseen selvästi ja lento voi tuntua moukkuiselta, jos keli on tuulinen.
Gradientin vaikutus suuri
Laskussa koneen keveys näkyy gradientin suurena vaikutuksena. Massaa on vähän joten lennon jatkuvuutta on syytä tarkkailla hyvin. Nopeus säilyy kyllä moottorilla ja sauvalla, mutta ero esim. Grobilla laskeutumiseen on melkoinen.
Laipat
Mopulla ja purjekoneilla tärvätään kantovoimaa lentojarruilla, ultrissa käytetään laippoja. Ihme ja kumma, kyllä se kone tulee silti alas hallitusti kun laipat laittaa täysille ja surraa kosketuskohdan moottorin avulla oikein. Kosketuksessa nopeus on vain n. 65 km/h joten laskuista saa harjoittelemalla tosi nättejä. Jatkan harjoittelua.
Ultrailmailu on nyt päästänyt minutkin ensimmäistä kertaa talvella lentoon ja kokemukset ovat olleet oikein antoisia. Tältä ultrailu näyttää talvi-iltana auringon jo lähestyessä horisonttia.