Joulu on taas!

Timo Hyvönen

, ,

Talvi on synkkää ja kylmää aikaa. Lentämistä se ei kuitenkaan estä, kunhan lentää oikeaan aikaan. Valoisa aika on lyhyt mutta kaunis. Kävin jouluaatonaattona katsomassa, miltä Helsinki näyttää talvivalaistuna.


MILK-hallin eristeet paranevat päivä päivältä


Aurinko korkeimmillaan. Patrian halli ja Bravot


Malmin lentoaseman päärakennus. -21 astetta.


Zephyr OH-U555

Valmistelin konetta kun samalla U585 oli lähdössä matkalle Vesivehmaalle ja Hyvinkäälle.


Molemmat Zephyrimme hallin edessä

Lentosuunnitelma suositellaan jo nyt tekemään etukäteen. Soitinkin Malmin briefingiin matkalla kentälle, joten lähtö sujui nyt helposti. Tankkauksen ja tarkistusten jälkeen pääsin käytännössä saman tien ilmaan.


Kabiinissa pientä huurua

Maisemat olivat huikaisevat. Hieman utuinen ilma ja stadin savut tekivät jänniä pilviä mutta näkyvyys oli hyvä.


Kaarto kohti aurinkoa


Etelään, lämpenisiköhän?


Nyt Eteläsatama on jo jäässä

Samoin Suomenlinna. Brrrr....


Jouluna kaikilla lentäjillä tulee olla tonttulakki

Aamupäivän palaveroinnin ja etäilyn jälkeen kävin tarkistamassa, että työpaikka oli paikallaan. Siinä Satakielitalo seisoo keskellä kuvaa Vesiputoustalon takana.


Satakielitalo ja Vesiputoustalo Tapiolassa, Espoossa


Tapiolan metroasemaa kaivetaan


Kaarto takaisin kohti pääkaupunkia


Länsiväylä oikealla, Keilaniemi edessä


Outo valoilmiö - aurinko heijastuu potkurista


Suomenlahti jouluaatonaattona


Matkustajakone suuntasi kohti Helsink-Vantaata


Tämä rauhoittaa joulumieltä

Espoon rannat olivat kauniita auringon hiipuessa mailleen. Pikkuhiljaa siirryin kohti kotikenttää.


Ruoholahti ja keskusta näkyissä


Jätkäsaarta rakennetaan

Kävin vielä tarkistamassa mahdolliset joulukirkot.


Vanha kirkko


Auringonsäde osoittaa Johanneksen kirkon paikan


Tuomiokirkon edessä on iso risti ja torilla huima joulukuusi

Malmin lentokentän suunnalle oli kertynyt pieni pilvenlonkare - ilmeisesti savua joka jäi kiinni inversioon.


Sumua!


Jäänmurtajat joulutauolla

Sumupilvi peitti tehokkaasti kentän näkyvistä. Tuttu maisema ja hyvä suuntavaisto veivät kuitenkin helposti kotiin.

Malmi, loppuosa kiitotie 36.

Matkalentäjä saapui retkeltään samoihin aikoihin ja koneet laitettiin jouluksi pakettiin.


Hallissa
Illan jo hämärtyessä pari suihkaria lensi vielä Malmin yli.

Varmaankin Airbus


Hämärtyvä iltapäivä, suihkarit enää ilmassa. Hyvää joulua!

Kannattaisiko ostaa oma lentsikka?

Timo Hyvönen

, ,

Aina silloin tällöin on käynyt mielessä se, kannattaisiko ostaa oma lentsikka - varsinkin sillä hetkellä, kun kaikki kerhon koneet ovat varattuna.

Jaa-a, oiskohan noista jokin myytävänä - Eurostar on kyllä ihan nätti

Kerholentämisen vaivattomuus ja edullisuus ovat kyllä omaa luokkaansa, koska porukkaa huoltoihin ym. löytyy hyvin - aina ei tarvitse tehdä kaikkea itse. Tuntihinnat käyttämilläni ultrilla ja mopuilla ovat edullisia, 70€/h sisältää kaiken - hallin, vakuutukset, bensat, huollot jne.

Moputkaan eivät ole kovin kalliita, Grobeja on Eurooppa pullollaan

Sain lopultakin aikaiseksi Excelin, jolla kustannuksia pääsee pyörittelemään helposti. Tulokset ovat mielenkiintoisia.

Zephyr olisi kyllä mukava ja huoltohelppo.

Laskeskelin seuraavilla oletusarvoilla:

- Investointi 25000€ (käytännössä siis osuus jostain koneesta)
- Takaisinmaksuaika 5 vuotta
- Korkoprosentti 10
- vuosimaksu 1000€
- lentotunti 50€/h

Näillä laskien tuo 70e/h kokonaiskustannus tavoitetaan, jos lentotunteja kertyy vuoden aikana 80.

Omaa konetta pidetään yleensä kuin kukkasta - tämä yksityinen Falke oli todella hienossa kunnossa

Excel löytyy käyttöön täältä. Kaikkia numeroita voi muutella arvioinnin avuksi, laitoin kuitenkin kolme eri lentotuntimäärää että voi hieman vertailla.

Kannattaisiko siis? No, olen tänä vuonna lentänyt mopulla reilut 20 tuntia, ultralla 44 tuntia ja purtsikallakin 10 tuntia, pitää laskeskella. Odotellessa sitten surffaillaan Aeromarktia ja Planecheckiä.

Vanha puupurtsikka olisi tietenkin halpa ja hieno, ehkä vähän vaivalloinen