Ensimmäinen Helsinki fly in 2013

Timo Hyvönen

,

Aika jännää, että se tosiaan oli ensimmäinen. Luulisi, että Stadin ykköslentokentällä olisi joskus järjestetty fly in?

No ei ollut, monenlaista lentorallia ja -näytöstä kylläkin. Idea lähti alkuvuodesta, kun olin juuri tullut valituksi Malmin lentoaseman ystävät ry:n hallitukseen Kuppilassa oli jo useamman kerran keskusteltu aiheesta, mutta tilaisuus tuli kun taitolentäjä Saikkonen pompahti pöytään. Hän oli menossa kentän yhteistyökokoukseen ja kyseli ideoita. No siitä se sitten lähti.

Näin hienon julisteen piirsi Jarkko Talonpoika

Kuhmo fly inistä viisastuneena tiesin, että järjestelyt pitää aloittaa heti. Tehtävälistakin oli valmiina ja kun MLY:n kokouksessa saatiin päätettyä, että voin toimia koordinaattorina MLY:n nimissä, homma lähti etenemään. Valitettavasti suoraviivainen toiminta aiheutti pientä hälinää MLY-hallituksessa, mutta se vaikeni aika äkkiä parhain päin.

Kenttä valmistautuu fly iniin

Tiedotusta ja kiihotusta

Kiersin Malmin kerhoja saarnaamassa ja ydinporukka muodostui aika äkkiä. Kiinnostuneita oli riittävästi ja tehtävälista piteni ja täyttyi samaan aikaan. Ravintolan tilanne oli huolestuttava, kun se yllättäen sulkeutui. Lopulta uudet yrittäjät, anniskeluoikeudet ym. tulivat juuri ja juuri oikeaan tarpeeseen, ks www.gate1.fi.

Järjestelyihin kuului myös huomioliivien hankinta - tässä uunituore liivi, joita oli rajoitettu 200 kpl erä. 

Saimme sovittua Finavian kanssa asiat hyvin. Viikonloppu oli vierailijoille laskeutumis- ja paikoitusmaksuton. Lauantain yleisöpäivänä parkkialueet olivat auki. Kunnossapito oli valmiina ohjaamaan lentsikoita parkkiin, jos tulisi ruuhkaa. Lennonjohto lupasi olla mukavan lisäksi kaunis ja rohkea. Saatiinpa jopa Klausille lupa etsiä ja maalata HELSINKI-teksti kenttään. Asiallisesti sopien löydettiin kaikkiin asioihin yhteinen näkemys.

Rahoitusta saimme Ilmailuliiton tukisäätiöltä, yllättäen huomioliiveihin myös Trafilta ja loput investoi Malmin lentoseman ystävät.

Vieraileville ilmailijoille tehtiin hyvä ohje Malmille saapumisesta. Ohje on säilyttämisen ja päivittämisen arvoinen, ja sen voi ladata tästä.

M-day koitti 17.8.

Varsinainen tapahtuma sujui kaikin puolin hyvin. Matkan varrella pähkäilyt "mitä nyt unohtui" eivät olleet turhia, mitään ei tuntunut unohtuneen. Tiedotuskanavia haettiin ja yleisölle avattiin www.helsinkiflyin.fi, projektiryhmä siirtyi google sitesista googlen docsiin ja se toimi mainiosti - yhteinen tiedostovarasto ja tiedonjako toimi.

Iltaa

Lauantain ohjelmassa oli yleisöesittelyjä asematasolla, ja yleisöä riittikin - 15 ryhmää, 20-30 hlö/kpl eli n. 350 henkeä näki kentän. Opastajia huomattiin tarvittavan joka ryhmälle kaksi, talkooporukka venähti joustavasti toimeen. Parkkiohjaus sujui täysin häiriöittä, vaikka parkkikset olivat koko ajan aikalailla täynnä. Kuppila myi enemmän kuin koskaan, ja ilmailijoiden ohjelma oli vähintäänkin vetävä.

Päivän aikana kentälle saapui parikymmentä konetta, jotkut pidemmäksi, toiset lyhyemmäksi aikaa - ihan kuin fly inissä. Miko Verno oli tehnyt hyvän ohjeen spottereille ja kuvia otettiinkin pitkin päivää. Iltapäivällä alkanut sade hiljensi kentän lentotoimintaa, mutta yleisökierrokset vetivät edelleen. Moni kone perui tulonsa, kun Keski-Suomi oli tymässä. Näille ei voi mitään, niin vain aina käy.

Miko Verno otti kuvan esittelyryhmästä. Nämä olivat tosi suosittuja.

Saapuville lentsikoille oli järjestetty info, josta jaettiin jokaiselle alueen infokartta, huomioliivit asematasolla liikkumisen turvaksi, EFHF75-tarrat ja muuta pientä. Helsingin karttoja meni vähemmän, mutta info muodostui mukavaksi keski- ja kohtaamispaikaksi saapuneille ja muillekin. Finavia antoi infokäyttöön hyvän neuvottelutilan.

Tapsa ja Raine avaavat

Tilaisuuden avasivat lauantaina klo 12 Ilmailuliiton pj Tapio Pitkänen ja MLY:n pj Raine Haikarainen. Tapsa korosti Malmin kentän tärkeyttä Suomen ilmailulle. Ilmailiujoiden luennot alkoivat avauksen jälkeen, ja tupa oli jokaisessa aivan täynnä.

Ylijohtaja Henttu esiintyi täydelle salille

- Ismo Aaltonen kertoi onnettomuustutkinnasta ja viime aikojen onnettomuuksien yhteisistä piirteistä. Heli Koivu Trafista jatkoi Trafin analyysityöstä.
- Jokke Sucksdorff kertoi Malmin ja Helsingin alueen ilmatilajaosta. Keskustelua ja hyviä vinkkejä riitti.
- Jukka Terttunen ja Simo Piitulainen kertoivat uusista medikaalivaatimuksista ja lääketieteellisistä näkökohdista ilmailuun. Loppukysymys jäi pohdittavaksi - miten sanot kaverille, että hänen medikaalinen kyvykkyytensä alkaa olla rajoilla?
- Pekka Henttu puhui Trafista ja ilmailusta. Painopistealueet ovat massapuolella eli kaupallisessa ilmailussa, tämä oli hyvä havaita
- Timo Latikka Ilmailuliitosta kertoi liiton tämän hetken statuksesta ja suunnitelmista. Tämä esitys pidettiin pyöreän aulassa, muut sopivan tiivistunnelmaisessa Gate1:n neukkarissa.

Samaan aikaan kentällä tapahtui. Iltapäivään asti keli salli laskuvarjohypyt ja kävipä Tapsa Pitkänen hieman treenaamassa taitolentoa S'Bachillaan. Eki pyöräytti myös harjoituslennon Antonovilla - miten pölytys/lannoituslentoja tehdään matalalla. An2 on aika vaikuttava kun se liikehtii, näppärän ketterän oloinen laite.

Jouni Laukkanen, Sami Saikkonen ja minä kerroimme jatkuvasti yleisölle, mitä tapahtuu kentällä ja sen ulkopuolella. Äänentoisto ylsi joka puolelle sopivasti, ei liian kovaa eikä hiljaa.

Vilinää

Pyöreän aulassa oli esillä monenlaisia yrittäjiä. MLY itseoikeutetusti kohotti 75-vuotisaihetta, lentokouluja oli paikalla Aeropole, Patria ja jopa Suomen Ilmailuopisto Porista. BF-lento piti oviaan auki ja briefing esittäytyi lentäjille. Lentopelastusseura, Malmin ilmailukerho, KILA...hyvä kokoelma.

Latikan puhe SIL-statuksesta kiinnosti.

Puheiden ja lentelyiden jälkeen oli iltajuhlan aika. Kun olin välittänyt Finavian ja kentän päällikkö Sireenin terveiset juhlakansalle, tulikin illan ylläri. Joku oli kuullut kun sanoin, etten ole koskaan uinut minkään lentojeni jälkeen - yksin- tms. koskaan. Nohh...suihkualtaan vesi oli aika lämmintä mutta virkistävää. Hymyilyttää vieläkin.

Lämmintä! Marko Saastamoinen otti kuvan kun olin uimassa

Iltajuhlat kokosivat ravintolan aivan täyteen, pöytätilaa joutui vähän jo etsimäänkin. 20 euron illalliskortit olivat ruoan laatuun nähden vähintäänkin kohtuulliset. Lentokapteeneita oli saapunut paikalle paljon - kiitokset heille osallistumisesta!

Platalla oli illansuussa hiljaista, vaikka sää paranikin

Illan ohjelmassa oli myös palkintoja ja hetki musiikkiakin, jota esitti Welleri Friman Vesivehmaalta. Maksoin talkooväen lounaat esittämällä laulun KARVAINEN NAINEN Paula Koivuniemen äänellä. Palkintoja jaettiin seuraavasti:

1. Kauimpaa saapunut - (palkinto Messerschmittit Sisilian yllä, http://www.koalakustannus.fi/kirjat/kirja.php?id_prd=128) kaksi konetta tuli Ähtäristä joten ensin (perjantaina) saapunut palkittiin, OH-U448 Saastamoinen/Vaskuu
2. Päivän Spitfire-ässä (palkintokirjan nimi, http://www.koalakustannus.fi/kirjat/kirja.php?id_prd=165): LY-ABY Erkki Saario, lannoitusharjoitus 18 pitkin
3. Mielenkiintoisin - (palkinto Spitfire-pilotti http://www.koalakustannus.fi/kirjat/kirja.php?id_prd=176) ultra-kellukekone Zenair 701 OH-U466 Olli Puromies / Kari Saarinen

4. Paikalla olleista Ilmailuliiton hallituksen jäsenistä tietyin perustein valittu voittaja (palkinto Cobra-pilotti - taisteluhelikopterilentäjänä Vietnamissa, http://www.koalakustannus.fi/kirjat/kirja.php?id_prd=142) OH-JEE, Peter Tähtinen

Kiitokset Icemillille kirjapalkinnoista!

Iltajuhla jatkui aika pitkään ja jatkot olivat vanhaan malliin BF-tiloissa. Hyviä ajatuksia ja päätöksiä tehtiin illan mittaan, dokumentointi vain unohtui. 
Pyöreä hiljeni lopulta


Kenttä pimeni

Sunnuntaiaamuna info avattiin vielä muutamaksi tunniksi, 9-12, kiitos Peltolan Maijan. Koneita tulikin vielä sunnuntaina kymmenkunta, kun sää oli parempi. MLY:n pöytä oli sunnuntainkin esittelemässä kenttää ja sen toimintaa ja yleisöä kävi paljon päivän aikana. Kuppilakin oli auki iltapäivään ja fly in -talkooväkeä ja muitakin lojui siellä pitkälle iltapäivään. Iltapäivällä sattui vielä valitettava onnettomuus, kun OH-COX karkasi pomppulaskussa ja meni nokilleen. Peltiä vain, sitä riittää. 

Lentokapteeni Lare Karjalainen vieraili sunnuntaina

Tilaisuus oli kaiken kaikkiaan aivan mainio. Talkooväki oli tosi innokkaasti mukana ja ihmisiä kävi tutustumassa kentän toimintaan tuhansia. Pikkulapset olivat innoissaan, samoin aikuiset. 

Mediassa tapahtumasta kiinnostui Ylen Aikaisen lisäksi Yle FST, joka teki uutisfilmin asiasta. Hienoa näkyvyyttä Malmin kentällekin. Paikallislehti Lähitieto teki ison etukäteisartikkelin mutta Hesari ei noteerannut tapahtumaa, noteerasipahan HELSINKI-tekstin mukavasti. 

Miten jatkossa?

Moni tilasi tapahtuman jo seuraaviksikin vuosiksi kentälle. Kerhojen ja muiden toimijoiden aktiivisuutta tarvitaan, että tämän voi toistaa menestyksekkäästi. Kunhan pöly laskeutuu, katsotaan löytyykö tuleville vuosille intoa. Pää on nyt avattu!

EFHF - Helsinki-Malmi 75 vuotta

Tässä vielä muistutukseksi se tehtävälista - aakkosjärjestyksessä!

100LL
577 (Tikkurila- Malmi - EFHF-Jakomäki)
75 (Keskusta - EFHF- Tapulikaupunki)
Ankkuriruuvit
Autobensa
Avajaispuheet
Avajaispuheet
Bajamajat
Briefing, säät, NETTI-yhteys
Elokuvaus
Englanniksi nettiin
Fly In -paidat
Gate1
Hgin karttoja? esim wellcome to Helsinki
Hjelmco
Hotellilista veppiin
Huoltoyritykset
Huomioliivit
Illalliskortit ennakkoilmoittautumisten keräys
Ilmailuliiton kämppä?
Ilmailuradio
Iltaohjelma
Infon aukiolo: pe 17-20, la 9-18, (su 9-12)
Järjestysmiehet
Jäsenlento
Kenttäesittelyt yleisölle
Koordinaatio
Kuulutukset
Laskeutumispaikka
Lehdistö TV, etukäteen, paikalla
Lekoparkkeeraus
Lentokoneiden p-sijoittelu
Lentotoiminta
Lentäjien iltaohjelma
Lentäjien infopaketti
Liikenteen ohjaus, autot
Luentotila, videotykki, kangas
Luentotila, videotykki, kangas
Majoituspörssi - FB?
Miten Malmille lennetään -ohje
Ohjausvuorot lauantai
Ohjeistus ja ilmoittautuminen
Opasteet Asematason porteille
Palkinnot: kauimpaa tullut, isoin lentsikka, pienin lentsikka, kaunein lentsikka, yleisön suosikki, ...
P-alueet
parkkiohje - mihin koneet esitteille?
Pöytä ja tuolit infopisteeseen
Rahoitus
Rahoitus
Ravintola
rullaustie parkkipaikaksi?
Saapuvien koneiden esittelyt
Sekalaista
Siivous
Sähköinen
Teltat/lupa Finavialta
Turvallisuus, poliisi, pelastus
Valokuvaus
Vartiolentolaivue
vfr west + east kartat
Vieraskirja
Yhteydenotto palloilijoihin
Yleisön kenttäesittelyreitti
Ympäristön tiedottaminen
Ympäristöpuhelin
Yritysten/kerhojen asemointi
Yritysten/kerhojen asemointi
Äänentoisto

Äänentoisto

Ähtärin ilmailupäivä ja muuta Pohjanmaata

Timo Hyvönen

, , , , ,

Kuhmon fly inin jälkeen oli aika väsynyt mutta onnellinen olo. Tilaisuuden tunnelma oli ollut erinomainen ja kaikki sujui ongelmitta, kiitos Kuhmon talkoomiesten säästelemätön urakointi. 

Olin hätäpäissään kuitenkin varannut lentsikan seuraavallekin viikonlopulle, kun Ähtärissä oli tyrkyllä ilmailupäivä. Olisi mukava nähdä, miten muualla näitä järkätään. Vähän kaukanahan se on mutta kysäisin appiukolta ja sain houkuteltua matkaseuraa. Kelin mukaan sitten....
 Aamun säätarkastus reitille

...ja kelinhän oli lauantaiaamuna mainio. Valtakunnassa vallitsi CAVOK poislukien Maarianhamina, joka oli peitetty sumuun. Vähän kuumaa oli jo aamusta kun mittari keittiön ikkunassa näytti 27 astetta. Vesipullo tanaan, shortsit jalkaan ja matkaan! Koneen olin punninnut ja tankannut jo perjantai-iltana, joten matkaan lähtö oli helppoa. Aktivoin plaanin puhelimella alueeseen ja lähdimme täystyynestä kohti Degeriä.

 Tämä on nimeltään CAVOK
 Co ja pilot

Degeriin matkalla kyselin jo tutkalta vähän enemmän korkeuksia sekä myötätuulen että lämpötilan takia. Tutka pyysi odottamaan pienen hetken, joku Arbuusi oli tulossa New Yorkista laskuun. Kohta bongasimmekin sen tulevan pitkät päällä vastaan.

 Se jyrää...

Reittimme menivät suoraan vastakkain, lensimme vähän reilussa 1000 jalassa ja kone lensi suoraan ylitsemme n. 2000 jalassa. Tutka ilmoitteli olemassaolostamme ja Bussi kuittasi että koneemme näkyi heidän TCASissaan. Hyvä.

Otin muutaman valokuvan koneesta, harvoinhan sitä näin läheltä näitäkään näkee ilmassa.

 OH-LTS

Kone oli trimmattu ja co-pilot tarkkaili että suunta ja korkeus säilyivät. Zoomailut osuivat hyvin. Kun otin silmän pois kameran tähtäimeltä, Airbusin koko hätkäytti. Huhh, tuohonhan mahtuisi vaikka laskeutumaan siiven päälle! No, ohituksen jälkeen tutka antoikin heti selvityksen ylemmäs ja nousimme vähän ylemmäs. Lähestymisalueen rajalla tutkapalvelu loppui ja kiitinkin palvelusta - ilmoitin myös Etelä-Suomen kelin olevan aivan uskomattoman hieno. Aijai, pitäisi hillitä itsensä taajuuksilla ja säästää lennonjohtajatkin tällaisilta mielikuvilta.
 EFHV

Lentelimme Hyvinkään ohi kohti Jämiä, ensimmäistä etappipistettämme. Yllättäen Toijalan kohdilla bongasimme jotain, joka näytti selvästi lentokentältä. Harmittavasti otin kuvat niin, ettei horisonttia tai muita tunnistettavia maisema näkynyt. Onkohan tämä lentokenttä, missä ja miksi?

Toijala international?

(Kyseessä on läheisen Arolan kartanon lannoituskenttä - kiitos Jouni tiedosta)

Hämeenlinnassa bongailimme Matin lapsuudenmaisemia, monta paikkaa tunnistettiinkin.

 EFTP

Pirkkalassa oli Ryanairi säätäytymässä matkaan mutta lensimme korkealta yli. Katselimme ilmoittautumispisteet LEMPO ja SIURO maastosta. Näin kirkkaalla ne oli hyvä tutkiskella muistin kätköihin.
 SIURO

Kohta Jämi olikin jo edessä. Toinen ultra lähestyi ja laskeutui juuri 27:lle, itse halusin kerrankin mennä pääkiitotielle. Keli oli tyyni, joten mikä vain toimi. Ultra 559 toivotteli tervetulleeksi Jämille, taas pikku juttu tuli hyvä mieli!
 Suomen ilmailun kehto EFJM

Valitettavasti yritelmämme tavata Äikäksen Tanelin kanssa kariutui aikatauluihimme: Taneli oli juuri käymässä asioilla. Joimme kahvit ja söimme munkit, jotka kyllä taisivat olla eilisiä - aijai! Räyskälän tuoreet pesevät kyllä tämänkertaiset tarjoukset sata-nolla. Ei tuomita ennen kuin testataan seuraavan kerran. Lepohetki 1h20 min lennon jälkeen oli kuitenkin hyvinkin tarpeen.

 Terassilta pohjoiseen


 Terassilta etelään

Katselimme terassilta ympäristöä tarkemmin. Laskeutuessa olimme jutelleet ylämäkilaskusta. Jämin pääkiitotien kumpuilevuus oli kooltaan aika yllättävä, enpä ollut sitä aiemmilla keikoillani ajatellutkaan. Ylämäkeen voi olla vähän hankala laskeutua ja mäki oli tosiaan sellainen, että kiitotien toinen pää peittyi näkyvistä. Ei se haitannut, olipahan vain erilaista.

Kun kävelimme koneelle näimme Comp-airin lähtevän tiputtelemaan ihmisiä taivaalta. Yksi kaveri oli matkalla vastaanottamaan laskeutujia ja mainitsi, että kohta niitä alkaa tulla niskaan. Joudutimmekin siis lähtöä ja lähdimme "myötätuuleen" pitkältä kiitotieltä  33 pois alta. Ehdimmekin jo kauas ennen kuin ukkoja alkoi tippua (ja Taneli tuli asioiltaan). Ensi kerralla sitten..

 Jämin kukkuloita
 EFJM 09-27

Jämin ympäristö on aika kumpuilevaa ja on varmasti ollut mainio harjoittelupaikka aikanaan rinnetuulineen kaikkineen. Nättiä siellä on edelleen, vähän hiljaista vain?

Kohti Pohjanmaata

Matka jatkui kohti Kauhajokea, uutta tuttavuutta. Turvesoilta nousi pölyä tyyneen ilmaan. Meri alkoi näkyä lännessä.
 Mitäh, lentokenttä, ei tässä ole...no olihan, Nummijärvi

Katselimme mahtavia maisemia ja epäilimme jopa näkevämme Ruotsin puolen kukkuloita - eivät ne ainakaan Suomessa olleet. Aivan yhtäkkiä yllättäen huomasimme allamme lentokentän! Mitä ihmettä, kiitotiemaalaukset ja kaikki, rikoimmeko jonkin selvitysrajan, mitä kuka häh?!

Kyseessä oli myöhempien tutkimusten perusteella Nummijärvi, joka on kyllä virallinen kevytlentopaikka mutta ei AIP:ssa oleva EF-koodinen lentokenttä eikä näin ollen ole ilmailukartoissa. Tietoa siitä kyllä löytyy täältä. Kiitotie 10-28 oli tosiaan aika lähellä metsän reunaa mutte kenttä itsessään näytti suurelta ja mahtavalta. Kyllä näidenkin kenttien pitäisi olla kartoissa, ettei sattuisi turhia tilanteita!

 Kauhajoki EFKJ

Matka jatkui kuitenkin rauhallisesti ja saavuimme kohta Kauhajoelle. Liikenneilmoituksia ei kuulunut hassulla taajuudella 118.45. Kiersimme kentän ja huomasimme muutaman riippuliitimen kentän päässä, joten menimme laskuun 07:lle.

 Jotain toimintaakin alkamassa!

Rullasimme seisonta-alueelle, joka oli autio. Matti soitteli kuulumiset Ahvenanmereltä, sumua siellä oli.
 Linnut
 Kauhajoen torni & halleja

Puhelu piti lopulta keskeyttää ilmoittamalla että "..hyvät matkustajat, lento Seinäjoelle lähtee hetken kuluttua..." ja rullailimme taas 07:lle - kyllä siellä oli porukka aloittelemassa ilmailua. Seuraavavksi oli siis lyhyt pompsaus isolle Seinäjoen kentälle.

 EFSI Seinäjoki
 100LL 3.035€/l

Päätimme tankata hieman 100LL:ää, vaikka Alavudella olikin luvassa autobensaa. Siellä tankkaus tosin unohtui, kun mittari näytti vielä riittäviä määriä. Shellin tankki toimi normaalisti, hyvä että jossain on vielä paikkoja tankata kentälläkin.

 Seinäjoen terminaali
 Isoja halleja

Kentän toisella puolella näkyi jotain liikettä, mutta emme lähteneet kiertämään sinne vaan jatkoimme kohti Kauhavaa.
 Pohjanmaalainen lentokenttä on leveä ja pitkä

Nousun jälkeen näimmekin, että siellähän on purjelentotoimintaa alkamassa! Keli ei ollut vielä alkanut, mutta useampi kone oli jo valmisteltavana. No, tilaa ainakin riittää.

 Seinäjoen purjelentotoiminta alkamassa.

Lensimme Seinäjoen ja Lapuan yli kohti Kauhavaa. Muistelin kesäduunia 1989, kun kiersin Suomea Yleisradion linkkimiehenä. Silloin käytiin Simpsiönvuoren mastossakin ja tehtiin raviradalta suoraa lähetystä keskiyön raveista. Nyt maisemat näkyivät kesäauringossa parhaimmillaan.
 Kanava
 Seinäjoen ravirata
 Ylen masto Lapualla on merkittävä lentoeste, tosi korkea
 Lapuan keskusta
 Lapuanjoki. Nämä laakeat maisemat kyllä huimaavat päätä

Matti on aikanaan 70-luvun alussa ollut kouluttamassa Kauhavalla ja Marika-vaimo on ehtinyt syntymäänkin siellä. Nyt menimme tutkimaan, vieläkö siellä tapahtuu jotakin - onhan varuskuntaa ja toimintaa ajettu alas radikaalisti.
 EFKA 35 loppuosa

Olihan siellä toimintaa! Yksi ultra oli lähdössä lennolle ja jouduimme ihan säätämään rullausreittejä ettei osunut. Ajoimme parkkiin ja Eurostar lähti johonkin.

 OH-U480

Kenttä oli muuten autio ja tyhjä. Nousimme koneesta tutustumaan vähän paikkoihin.

Hieno torni - mutta tyhjä
 Lillbackalla on hieno halli
 Ilmasotakoulun lentokerhon halli
 ...ja logo
 Joku toinen halli

Katselimme vanhoja halleja ja Matti muisteli lentokoulutusaikojaan, näissä halleissa oli toiminut useampikin koulu. Pääsimme tutustumaan vielä paikalliseen kalustoon hallin sisällä.

Monipuolista -  Falke, purtsikoita, ultria (FK-9, CTSW) ja moottoroituja varjoliitimiä

Kuten arvattua, ei kentällä tapahtunut mitään. Päätimme jatkaa matkaa. Oli tosi hiljaista, aivan tyyntä ja kuuman aurinkoista. Kentän reunalla oli uuden näköinen odotustila.

 Hieno odotustila
Sininen  Rallye
 EFKA uinuu

Matka jatkuu Menkijärvelle

Hiljainen, suuri kiitotie oli taas riittävän iso ja käänsimme Kauhavan yli kohti Menkijärveä, josko siellä tapahtuisi jotain.
 Tähän mahtuisi ainakin 5 läpilaskua kerralla


 Vakava asia tämä harrasteilmailu

Menkijärven taajuudella olikin tohinaa kun purjekoneita hinailtiin ilmaan selkeästi urakkavauhtia. Lähestyimme kenttää ja ilmoittelimme aikeitamme laskeutua 22:lle. Purtsikat olivat kuitenkin siinä jonossa ja hinauskone ehdotti laskua 21:lle, joten pyysin häntä näyttämään mallia niin voisin seurata perässä. Tämähän sopi!
 EFME 21 ja 22

Homma toimikin näin tosi sujuvasti. Rullasimme vielä Hinun ja purtsikoiden ohi seisontapaikalle.
 Rullaustie
 Odottavia purtsikoita
 Vastaanottopoika
 Ahaa, täälläkin lennetään lentämään!

Iloinen yllätys - kentällä oli kunnon kahvila, joka oli vieläpä auki! Sinne siis jätskille.
 Näkymä terassilta kentälle
 OH-PJO oli vanha tuttu
 Lennonjohtotorni
 Muistomerkki
 Hinu OH-YHF
Rallye-experimental OH-SCC

Kahvit, jätskit, plaania eteenpäin, hengähdys

Kentällä olisi voinut viettää vaikka pari viikkoa, mutta kahvien jälkeen halusimme kuitenkin jatkaa kohti Alavusta ja Ähtäriä, sinnehän olimme matkalla.

 Menkijärven kahvila 

Kuppila oli siisti ja kuvat seinillä kiinnostavia. Urkkikin oli käynyt kenttää juhlistamassa erikokoisten kenraalien kanssa.
 Kuortaneen urheiluopisto

Sovittauduimme purtsikkahinausten väliin ja lensimme kohti Alavusta. Tyyntä. Aurinkoa. Pientä termiikkiä, joka radioilmoitusten mukaan tuntui nousevan reilusti yli 2 kilometrin. Kaikin puolin mainio ilmailukeli
 EFAL Alavus

Laskeuduimme Alavuden kunnostetulle kentälle, kiitotietä on ilmeisesti jatkettu kun uusi asfaltti ulottui metsään asti.
 N-rekkarinen Cessna lähti hypyttämään

Platalla odotti Cessna laskuvarjohyppääjineen, ilmoitteli lähtevänsä Ähtäriin. Kerroin että seuraamme kohta, mutta jäimme katsomaan koneen lähdön ja toimintaa Alavudella.

 Huhuu, ketään kotona?

Arvelimme toimijoiden lähteneen siinä Cessnassa joten lähdimme heti kohta sen perään. Harmi, näimme jonkun paikallisen kävelevän platalle vasta noustessamme. Olisihan sitä voinut vaihtaa kuulumisia. Jatkoimme siis Ähtäriin.

Ähtärin ilmailupäivä


 Holdingissa

Kentällä tapahtuikin kovasti. Lennokit esittäytyivät juuri, äsken lähtenyt laskuvarjokone oli jo kentän päällä ja yksi purjekone odotteli korkealla vuoroaan esittelylentoon. Kiilasimme lennokkinäytöksen ja laskuvarjohyppyjen välissä laskuun. Kentällä oli hurjasti ihmisiä.

 Loppuosa Ähtäri 17
 Ohoh, onpas ihmisiä

Onnenpotku, Jouni Tankka oli myös hollilla videokameran kanssa ja sain laskeutumiseni tarkasteltavaksi. No, kyllähän se aika alkupäähän osuu, kone voisi olla suoremmassa ja tuo kosketus ei näytä yhtä pehmeältä kuin normaalisti. En kyllä muista että se olisi pahemmin tärähtänytkään. Loppuveto olisi voinut olla vähän pidempi. Ja pelikorteissa pitäisi olla varret. Jne.


TÖKS sitä tultiin taas ehjänä kentälle

 ...ja lentokoneita

Ajoitus onnistuikin hyvin - pääsimme katsomaan laskuvarjojen laskeutumisen! Kone ohjattiin näppärästi parkkiin jonon jatkoksi ja ehdimme nousta koneesta ennen varjomiehiä. Huimasti ja taitavasti ne kaverit tulivat sieltä kenttään ehjinä ja elävinä.

 Kolme niitä tuli sieltä

Kentällä olikin vanhoja ja kohta myös uusia tuttuja. Porukkaa riitti ruuhkaksi asti.
 Markku oli tullut vesikoneellaan mökiltä

Lähdimme tutustumaan kone- ja palvelutarjontaan. Sitähän riittikin.

 OH-U598
 OH-U445
 OH-U256
 OH-CAQ

Kentällä oli myös Jaskan vanha kunnostettu OH-CAQ joka poistui jossain vaiheessa kohti Jyväskylää. Ei noiden Cessnojen lento taida ikinä loppua, jos niitä vaan jaksaa huoltaa. Rautakanki ei ruostu poikki.

 OH-U399
 Purjelentoesittelyä

Seinäjoelta lähtenyt AS-W24 esittäytyi kentän päällä ja kävi kastelemassa kiitotien ennen laskuaan. Nätti kone ja hieno lento.
 Ylösveto
 Faeta OH-U638


Vesivehmaalta oli saapunut reilun vuoden vanha Faeta, jonka ohjaamo oli varustettu aika täydellisesti. Ipad-teline oli kiinnitetty taksien taksamittarien kiinnittimistä sovellettuun peltiin, näytti tukevalta. Air Navigation Pro toimi siinäkin.
Lasia ohjaamossa
OH-U201
OH-U569
Ultria ja trikejä, Renegade OH-U105

Ostimme lounaaksi limut ja makkarat ja jatkoimme kierrosta. Löysimmekin maanmainion Fly Puggyn!

Siis tää on oikeasti rekisteröity!

Tieliikennerekisteriin rekisteröity kuppelo oli esittäytynyt myöhemmin, missasimme kyllä sen. Aika laadukkaan näköinen peli, ilmeisesti liitovarjolla toimiva. Siipihän oli siinä katolla tallessa. Kääk!

Lentokonehallissa oli esillä lennokkeja, kahvia ja jäätelöä.
Lennokkihalli

Erilaisia ilmailuesittelyjä tapahtui jatkuvasti - ei mitään sen ihmeempää, lentämistä vain. Tämä riitti hyvin yleisölle ja oli ihan kiinnostavaa nähdä läheltä esimerkiksi tämä varjoliitimen hinaus.
Yhä ylös...
...n. sataan metriin
RC-koptereita lenteli satunnaisesti

Löysimmekin lopulta Nortusen Juhan ja rakettipelastusvarjon. Huhh, mitenhän tuossa kävisi - lentäisikö Fiiu taivaalle, räjähtäisikö peräkärry vai kuolisiko vain pari-kolme lentäjää? No kohta esittely olisi vuorossa.

Rakettipelastusvarjoesittelyteline
Siinä se sokka on

Jännitys tiivistyi, kun Antonov lähti vielä tässä välissä lentämään.
Renegaden ohjaamo

"Missä on savua, siellä on voimaa"

Huiman lyhyt on Antonovin nousikiito - kyllä! Sinne se lähti Ähtärin päälle.
Kohti Ähtäriä ja sen yli

Kohokohta tuli ja Fiat kiihdytti kenttää pitkin. Markun kanssa arvelimme, että kyllä sen pitäisi mennä 130 km/h eikä 30 km/h kuten kuulutus totesi. Lopulta varjo poksahti...ja SEHÄN TOIMII!


Näin se varjo poksahtaa auki

Tässä vaiheessa lähdimme jo valmistautumaan matkan jatkamiseen. Koneita oli vaihtunut ja tullut lisää.
FK-9 OH-U516
Cora OH-U368
Konerivistöä Zephyrin nokan takana

Yksi helikopterikin oli mukana, OH-HRK

Odotimme Antonovin laskeutumisen, ja Eki tälläsi koneen kolmelle pisteelle kynnykselle. Laskukiito taisi olla alle 50 metriä? Mainio peli esimerkiksi asuntokäyttöön!
0,2s ennen kosketusta

Pari konetta lähti vielä ennen meitä 17-päästä - OH-U105 liikehtimään taivaalle ja yksi Eurostar muuten vain.
OH-U105

...ja sitten olikin meidän vuoromme. Uusi asfaltti on kaunista lentokentällä.


Ähtärin 35 kynnys


Moikka kaikki!

Kiittelimme vielä kivasta tapahtumasta ja jatkoimme kohti Hallia, tarkoituksena käydä katsomassa Hallinportin ilmailumuseota.

Kotimatka Halli-Vesivehmaa-Malmi

Matkalla oli ANP:ssä merkattuna Haapamäen lentokenttä EFHI. Ilmoittelimme saapuvamme ilmatilaan ja aloimme bongailla kenttä. Ei näy. Ei kuulu. Ei erotu.
EFHI vasemmassa yläkulmassa

Luulimme tuota keskellä olevaa tietä kentäksi, mutta se oli vain mökkitie. Vanha kenttä on metsittynyt ja näkyy tämän kuvan vasemmassa yläreunassa. Se on poistettukin jo lentokenttälistalta ja ANP:lläkin on nyt tieto - poistuu tietokannasta elokuussa. 

Tulipalo

Matkalla jo kaukaa näkynyt savutolppa osoittautui tulipaloksi. Talo näytti palaneen jo perustuksiaan myöten ja hehkui jännän punaisena. Paloautot näyttivät olevan sivumpana seuraamassa tilannetta.


Mänttä-Sassin lentokenttä

Mäntässä näimme vanhan, suljetun kentän. Näytti olevan vielä ihan hyvässä kunnossa, mutta valitettavasti Sassin toiminta on loppunut - http://koti.mbnet.fi/korsu/kevytlentopaikat/wiki/doku.php?id=sassi

Jatkoimme kohti Hallia, puoli tuntia Ähtäristä.
EFHA
EFHA 26 loppuosa

Rullasimme siviiliplatalle. Hiljaista oli. Hys.

Pari konetta oli parkissa

Olin edellisestä kokemuksesta viisastuneena tallettanut vartiopäällikön puhelinnumeron kännyyni ja sieltähän löytyikin ystävällistä apua. "Miten pääsisimme täältä ulos.." "No minäpä avaan portin" ja click se aukeni!
Tästä ei menekään ihan kuka vain 

Saimme vielä ohjeet museolle. Siinä edessä se punainen rakennus.

Karhumäen veljesten museo

Museo oli auki ja kävi ilmi, että täällä on kaksikin museota - tämä Karhumäen veljesten historiaa esittelevä ja varsinainen ilmailumuseo mäen alla. Hetken arvottuamme matkaa lähdimme kävelemään kuumaa kävelytietä sinne.
Tuolla se on

Matkaa oli lopulta ehkä se 300 metriä ja menimme suoraan lentsikkahalliin MIGin viereen. Hmm...tässäkös se koko museo..
MiG 15
Suihkumoottoreita ja muita 
Vanhaa kalustoa - Aero A-11
Potkuri puuttuu Rumplerista
Tästä Caudronista ei. Aika lyhytaikainen kone Ilmavoimilla, muutama hassu vuosi
Vanha Cessna C-37 odottaa entisöintiä
IVL D26 Haukka HA-41
Bristol Bulldog

Menimme hallista ulos etsimään lisänäyttelyitä ja löysimme kesäduunarit pelaamasta pleikkaa. Saimme ostettua 4 euron liput ja jatkoimme tekniseen näyttelyyn. Valokuvista löytyi paljon tuttuja.
KAR-AIR oli täällä
Suomessa valmistettujen koneiden kavalkadi

Näyttely koostui lähinnä erilaisista lentsikoiden osista historiakuvien lisäksi.
Paljon valokuvia - näiden parissa voisi viettää aikaa vaikka kuinka
Näyttely
Vampiren mittaritaulu
Heittoistuimia
Kypärät

Erilaisista kypäristä yksi oli selkeästi se MIG-kypärä, jota käytettiin Eastwoodin Firefox-elokuvassa. Aika retro, kieltämättä! Matti kertoi mm. miten MiG-taktiikka kehitettiin Suomessa aivan uusiksi Janhusen johdolla. Mielenkiintoista.

Kotimatka kuitenkin kihelmöi jo ja lähdimme kohti kenttää. Kuuma päivä vaati virvoketta, joten lähdin käymään vielä kaupassa. Sinne oli reilu puoli kilsaa museolta, kentältä vähän vähemmän.

Draken

Kaupan pihalla oli valmiudessa yksi Draken. K-Marketin vieressä oli SEOn kylmäasema, aivan kävelymatkan päässä kentältä. Täällä voi siis tankata autobensaa. Ostin pari kokista ja lähdin kentälle. Rotaxin ääni surisi .. hm kukahan...hetkinen, meneekös tuolla Zephyr, onkos kone varastettu!? Vai lähtikö Matti yksikseen matkaan?
Ei se oo Zephyr, se on Faeta

Nappasin nousevasta koneesta kuvan ja zoomailin 3-lapaisen potkurin näkyviin. Aa, varmaankin U638 matkalla kotiin. Huh.
OH-VAA ja OH-U645

Pääsimme taas puhelimitse kentälle ja sinne saapui Oripäästä siviilivinka OH-VAA. Vaihdoimme kavereiden kanssa pari sanaa - Oripäässä oli ollut vilskettä ja Vinka oli lentänyt Safirin ja Viiman kanssa puljaakin. Hieno kone, hyvä että joku sitä hoitaa.

Kokikset juotiin, hypättiin koneeseen ja lähdettiin matkaan. Bensaa oli vielä 25 litraa eli hyvinkin riittävästi tunnin matkaan Malmille
Päijänne
Asikkalan kanava

Usko bensan riittävyyteen kuitenkin vähän rakoili kun bensamittari heilahteli vähän miten sattuu. Päätinkin sitten lentää Vesiksen kautta, sieltähän saa bensaa. Lopulta matkaan tuli 6 minuuttia lisälentoaikaa mutta 15 litraa enemmän tankissa antoi jotenkin paremman olon.

Vesivehmaan jyhkeitä maisemia
EFLA 25 loppuosa

FuelPro myy vähän halvemmalla - 2.78€/l

Tankkauspysähdys kesti vartin ja jatkoimme matkaa kulkematta kuppilan kautta. Kentällä oli käynnissä leppoisaa harjoituslentoa mutta melko hiljaista.

Lahti-Vesivehmaa EFLA
Lahden kaupunki taas kerran

Loppumatka meni maisemia katsellen. Rannikkoa lähestyessä vastatuuli alkoi kiihtyä, vaikka meri näytti tyyneltä. Degeristä kuikittiin vielä Hjalliksen aloittamaa rakennusprojektia.
Degeristä etelään on tämä rakennusrypäs

Vielä viimeinen lasku ja tällä kertaa arvosteltuna. Keskelle kiitotietä, kone suorassa, loppuveto päätelineelle...
EFHF 18 loppuosa

Lennonopettaja vieressä antoi tästä suorituksesta hyväksytyn - olihan näitä jo harjoiteltu pitkin päivää. Huolellisuus auttaisi kyllä, pitää keskittyä vähän paremmin.

Sehän kehui, näköjään tuli hymy

Home sweet home - pyöreä kylpi ilta-auringossa ja rullasimme pesemään koneen. Se lähtikin vielä illalla paikallislennolle - sitä vartenhan se on tehty!
Malmin lentoaseman vanha terminaalirakennus

Reissu ylitti odotukset - sää oli aivan mainio, näimme aivan uusia mielenkiintoisia kenttiä ja varsinkin ihmisiä! Alla vielä OFP, joka tosin muuttui vähän matkalla EFLA-välilaskun verran. 


Lentoaikaa tuli n. 4,5 tuntia, koko keikka kesti 10 tuntia plus koneen pesu